Ammatillinen koulutus, nuorisotyö ja nuori opiskelija

Tällä viikolla (8/2015) kävin Keudassa, Savon ammatti- ja aikuisopistossa ja Sedussa. Lisäksi oli yksi työkokous, jossa oli mukana kuuden eri koulutuksen järjestäjän henkilöstöä. Keskeisiä teemoja olivat oppisopimuskoulutus, valmentava koulutus (valma), opetussuunnistelmatyö, koulutuksen läpäisyn tehostaminen ja asuntolatoiminta. Kaikkia teemoja yhdistävä tekijä on ohjaus ja nuori opiskelija ohjauksen keskiössä.

Koulut ja toisen asteen oppilaitokset asuntoloineen ovat lasten ja nuorten toimintaympäristöjä. Pitäisi siis olla itsestään selvää, että yhteiskunnan varoilla ylläpidettäviä tiloja, sekä nuorten hyvinvointia edistävää ohjaustoimintaa toteutettaisiin hyvässä yhteistyössä opetus-, nuoriso- ja sotealojen kesken. Valitettavasti siiloutuneessa yhteiskunnassamme se ei kuitenkaan ole ollenkaan itsestään selvää.

Oppilaitosten tulisi olla paikkoja, joissa työskelee monialainen ja -ammatillinen nuorten kasvua tukevien ja ohjaavien aikuisten ammattikunta. Toiminnassa huomioidaan nuorten kasvun tukeminen kokonaisvaltaisesti. Olemassa olevat nuorisotilat ja työpajat tulee liittää oppilaitosten oppimisympäristöjen osiksi. Tässä kohdin kuntien lasten ja nuorten hyvinvontisuunnitelmien laatijoiden ja toteuttajien olisi hyvä tarkastella asiaa niin toiminnan, kuin kustannusten näkökulmasta. Lisäksi kannattaisi ajatella asiaa sijoittamalla nuori opiskelija keskiöön ja omat perinteiset työskentelytavat ja työtilat taka-alalle.

Yhteisöllisyys ja osallisuus ovat muotisanoja, jotka tungetaan nykyisin joka paikkaan. Sanat ovat mukana valtakunnan ja kuntien poliittisissa avauksissa, toimenpideohjelmissa, laatukäsikirjoissa ja erityisesti hanke- ja avustushakemuksissa. Liian usein ne jäävät vain sanoiksi. Olisiko euro jälleen kerran toimiva konsultti – tai tässäkin tapauksessa ne puuttuvat eurot?

Minun käsitykseni yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta on, että ne perustuvat kokemukseen. Kokemus syntyy kontaktien ja vuorovaikutuksen seurauksena. Kokea tulevansa kuulluksi, kokea voivansa vaikuttaa, kokea kuuluvansa yhteisöön. Eikö näitä kokemuksia edesauttaisi se, että nuorten kanssa toimivat ammattilaiset ja myös kolmannen sektorin vapaaehtoistoimijat itsekin toimisivat yhteisöllisesti siellä, missä nuoret joka tapauksessa ovat. Taloudellinen tilanne vaikeuttaa opetus- ja nuorisotilojen ylläpitämistä niin tilateknisesti kuin henkilöstön palkkaamisessa. On aika kaataa hallinnon raja-aitoja ja tarkastella asioita asiakkaiden ja palvelujen näkökulmasta.

Perustan omat ajatukseni siihen kokemukseen, mikä minulla on omassa työssäni kohtaamieni erilaisten ammattilaisten kanssa työskentelystä. Konkreettisia näyttöjä voidaan osoittaa mm.Helsingin opetusviraston ja Stadin ammattiopiston toteuttaman ARMI-hankkeen tuloksia ja Tampereella Tredussa käynnissä olevan OIVA-hankeen kokemuksia tarkastelemalla.

Ja ihan lopuksi on vielä pakko ottaa kantaa tietokoneisiin, kännyköihin, internetiin ja sosiaaliseen mediaan. Minulle vuorovaikutus ja kohtaaminen tarkoittavat ensisijaisesti kasvokkain kohtaamista eikä teknisten välineiden kautta tapahtuva kontaktointi tunnu yhtä aidolta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö olisi toisenlaista totuutta, joka on yhtä arvokas kuin minun kokemukseni.

Tekniikassa ja nuorisossa on yhteistä se, että molemmat voidaan nähdä ongelmia aiheuttavana uhkana tai mahdollisuutena oman elämän rikastuttamiseen.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.