Eihän tässä näin pitänyt käydä

Kirjoittipa Paavo kirjan oivalla nimellä. Kirjan sisältöön en ota kantaa, mutta nimi sopii kuvaamaan muutamaa viimeaikaista palautetta opiskeluhuoltolaista. Palautteet olen saanut kuulla ja lukea työhoni kuuluvissa tilaisuuksissa ja työryhmissä. Ne ovat toisaalta hämmästyttäviä ja toisaalta ihan loogisia ja odotettuja.

Seurasin aikanaan hyvin tarkasti oppilas- ja opiskeluhuoltolain valmistelua. Työhöni liittyen minulla oli tilaisuus lain valmistelun aikana olla monessa tilaisuudessa kuulemassa ja keskustelemassa lain sisällöistä ja ennen kaikkea tarkoituksesta ja tavoitteista. Opinkin prosessin aikana, että hallitusten esitystysten lakipykäliä tärkeämpää on lukea esityksen yksityiskohtaiset perustelut.

Lain voimaantulon jälkeen perustelut tuntuvat unohtuneen ja on luettu vain pykäliä ja toimittu sitten omien tulkintojen mukaan. Moni koulutuksen järjestäjä oli jo ennen lain voimaantuloa panostanut opiskeluhuoltoon ja järjestänyt mm. kuraattoripalvelut omallla kustannuksellaan. Uuden lain myötä olisi hallituksen esityksen mukaan voitu jatkaa olemassa olevia käytäntöjä, mutta tuota perusteluissa ollutta kohtaa ei juurikaan ole kunnioitettu. Kainuu on esimerkillinen poikkeus, ja muutamia muitakin hyviä esimerkkejä löytyy. On myös täysin toisenlaisia tulkintoja, kuten Jyväskylä, jossa aikaisemmin tehtyä hyvää työtä ja toimintamalliaa ei ole arvostettu lainkaan.

Omaan työhöni liittyvissä asioissa saamanani tiedon perusteella olen tehnyt johtopäätöksen, että tarpeellinen ja hyvä laki on palvellut niitä koulutuksen järjestäjiä, jotka ovat lähteneet kehittämään opiskeluhuoltoa lain voimaan tulemisen myötä. Koulutuksen järjestäjät, jotka ovat panostaneet opiskeluhuoltoon ennen lain voimaan tuloa, kokevat lain heikentäneen opiskeluhuollon palvelujen järjestämistä. Syy on yksinkertainen, palvelut eivät ole enää yhtä kiinteä osa oppilaitoksen toimintaa eikä henkilökunta koulutuksen järjestäjän henkilökuntaa. Eri hallinnonalojen välinen yhteistyö on rahoituksen, työkulttuurien ja ohjeistuksen johdosta pelkkkää puhetta. Yhteistyö on hyvää, jos henkilökemiat kohtaavat tai rahaa on niin vähän, että ei ole vaihtoehtoja.

Minulle hyvin läheinen asuntolatoiminta on toinen sektori, josta kuuluu opiskeluhuollon yhteistyöstä ihan kummia. Koko 2010-luvun ajan asuntolatoiminnassa on kehityssuunta ollut asuntolan valvonnasta asuntolaohjaukseen. Asuntolaohjaajan työnimike on yleistynyt ja asuntolaohjaajien kuuluminen opiskeluhuoltoryhmiin on yleistynyt. Syksyn 2015 asuntolatoiminnan selvitykseen liittyvässä tiedonkerussa on kuitenkin ilmennyt, että oppilas- ja opiskeluhuoltolain voimaantulo on etäännyttänyt asuntolaohjaajia opiskeluhuollosta. Palaan tähän noin 7% ammattiin opiskelevista koskevaan asiaan uudelleen, kun selvitys kevään aikana julkaistaan virallisesti.

Oma näkemykseni on, että oppilas- ja opiskelijahuoltolaki on hyvä laki. Sen tulkinnat ovat kuitenkin varsin kirjavia, eikä tulkintoja useinkaan tehdä kohteena olevien opiskelijoiden, vaan rahoittajien ja toteuttajien ehdoilla. Laki on laadittu kahden ministeriön yhteistyönä, mutta tulkinnat ovat kovin erilaisia. Kentällä tämä näkyy siten, että ammatillisen koulutuksen järjestäjänä muu kuin kunta on 5mm:n pultti joka tunnetusti ei sovi 4mm:n mutteriin.

Eri hallinnonalojen yhteistyö on kaunis ajatus ja siihen on varmasti tahtoa. Sen toteutumiseksi pitäisi ensin löytää yhteinen kieli ja tahtotila lähestyä asioita aidosti asiakkaiden tarpeista. Omien totuttujen ja turvallisten toimintatapojen muuttaminen on vaan niin vaikeaa. On helpompaa käydä taistelua tuulimyllyjä vastaan yrittämällä muuttaa toisia ihmisiä ja heidän tapojaan.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.