Kartta, kompassi ja kristallipallo

Vuosi vaihtui. Erilaisia tilinpäätöksiä on tehty, uudenvuoden lupauksia annettu ja tietenkin aloitettu uusi kalenteri ja toimintasuunnitelman toteuttaminen. Hankkeita päättyi ja hankkeita käynnistyi. Omaa arkeani ei vuoden vaihtuminen kovin merkittävästi hetkauttanut. Joulun aikaan rauhoituin, keräsin voimia ja nyt on
taas hyvinvointihäärääjällä virtaa.

Siitä lähdetään mihin on tultu. Ammatillisessa koulutuksessa hyvinvoinnin näkökulma ja työkykytaitojen merkitys opetuksessa ja ohjauksessa on toki edennyt, mutta vielä ei ihan valmista ole tullut. Nyt kun ammatillisen koulutuksen reformia käynnistellään, niin oma tavoitteeni on saada hyvinvointi reformin yhdeksi näkyväksi kärkiteemaksi. Hyvinvointi konkretisoituu työ- ja toimintakykyisyyden ja työelämätaitojen entistä voimakkaammalla korostamisella koulutuksen tavoitteissa, sisällöissä ja arvioinnissa. Hyvinvoivassa opiskeluyhteisössä myös koulutuksen läpäisy tehostuu ja läpäisyn käsite laajenee tutkinnon suorittamisesta kiinnittymiseksi työelämään, jatko-opintoihin tai muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.

Tilastojen mukaan Suomessa on pitkälti yli 150 000 ihmistä työkyvyttömyyseläkkeellä ja me työelämässä olevat maksamme 1000 euroa vuodessa liikkumattomuudesta johtuvia sote-kuluja eli liikkumattomuusveroa. Työelämää ei ole syytä yksin laittaa vastuuseen, vaan koulutuksen ja erityisesti ammattillisen koulutuksen on kannettava vastuuta siitä, että suunta muuttuu. Ammatillista koulutusta tuleekin tarkastella koulutuspolitiikan lisäksi työvoima-, sosiaali- ja terveyspolitiikan näkökulmasta ja oppilaitoksia yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentajina. Erityisesti kun nuoriso- ja aikuiskoulutuksen raja-aidat lähivuosina kaadetaan ja ammatillista  koulutusta tarkastellaan entistä laajempana kokonaisuutena.

Ammatillisen koulutuksen kenttä on suunnistajalle haasteellinen. Toimintaympäristön muutos on niin nopeaa, ettei ole realistista vaatia kenenkään päivittävän yksityiskohtien osalta ajantasaista karttaa. Perinteisistä apuvälineistä kompassi on hyvä apuväline suunnassa pysymiseen, kun kartta on suurpiirteinen. Asioilla on tapana järjestyä, kun etenee oikeaan suuntaan. Mutta mistä tietää oikean suunnan, kun maailma ympärillä on niin isossa muutoksessa kuin se nyt on? On tietysti mahdollista jäädä odottamaan muutosten vaikutusta ja tarkentuvaa karttaa, mutta minusta ei oikein ole odottajaksi. Niinpä otin käyttöön ikivanhan, mutta itselle uuden apuvälineen, kristallipallon ja tein ennusteen tulevaisuudesta. Kun sanoin ja kuvin muotoilee unelmia, tavoitteita, ja ratkaisuja tulee niistä konkreettisia asioita, jotka on mahdollista saavuttaa.

Kristallipallossani näkyy kaksi maisemaa; 1) koulutus ja sen nivelvaiheet elinikäisen oppimisen virrassa ja 2) horisonttiin katoava saarten, luotojen ja  erilaisista väylistä kertovien merimerkkien näkymä. Lähtökohtana ammatillisen koulutuksen uudistamiselle tulisi olla ammatillisen peruskoulutuksen lain viidennen pykälän mukaiset tavoiteet ja opiskeluhuollon palvelut tulisi ulottaa kaikille toisen asteen opiskelijoille. Jos raja johonkin pitää vetää, niin sovelletaan nuorisolakia.

Reformin jälkeisessä ajassa koulutuksesta on poistettu turha sääntely ja koulutuksen järjestäjillä on opiskelijoiden jatkuva sisäänotto ja opiskelijoita myös valmistuu koko ajan. Opiskelua ei edelleenkään määritellä ajallisena vaan osaamiseen perustuvana tutkintona. Nuorten ja aikuisten koulutuksen raja-aidan purkaminen tarjoaa koulutuksen järjestäjälle mahdollisuuden tarjota aidosti vaihtoehtoisia tapoja opetuksen järjestämiseen niin, että opiskeluryhmiä voidaan muodostaa iän, tunnistetun osaamisen, opiskelukyvyn, elämäntilanteen ja motivaation mukaisesti.

Opetus on holistiseen ihmiskäsitykseen perustuvaa luotsaamista, jossa HOPSit ovat eläviä asiakirjoja niin opiskelijoille kuin opettajille ja ohjaajille. Perinteiset tunteihin perustuvat lukujärjestykset ovat historiaa ja opiskelu tapahtuu opiskelu- ja työpäivinä, urakoihin verrattavina jaksoina, projekteina ja työelämäjaksoina. Koulutuksen järjestäjien ja työelämän yhteistyö rakentuu entistä enemmän palveluihin, joita oppilaitokset opiskelijatöinä toteuttavat.

Työelämälähtöisessä koulutuksessa opettajat ja ohjaajat työskentelevät tiimeissä oman osaamisalueensa pedagogisina asiantuntijoina. Opettajien työ tapahtuu pääasiassa oppilaitoksissa, mutta entistä suuremmassa määrin työpaikoilla. Opettajan tehtävä ei ole opettaa, vaan tuottaa osaavia ammattilaisia. Oman alan tuntemuksen ohella erilaisten pedagogisten menetelmien hallinta korostuu.

Koulutuksen järjestäjien toimintaa ohjataan rahoituksella, joka muodostuu perusosuudesta ja tulososuudesta. Tulososuudessa pitäisi seurata niin opiskelijoiden vastaanottamisen kykyä, koulutuksen läpäisyä tutkintoina ja tutkinnon osina sekä opiskelijoiden sijoittumista työelämään, jatko-opintoihin tai muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.

Koulutus on tulevaisuudessakin jakso johon liittyy kiinteästi nivelvaiheet koulutukseen, ja koulutuksesta työelämään, jatkokoulutukseen tai muuhun yhteikunnalliseen toimintaan. Siirtymien ja koulutusjaksojen määrä ihmisen elinkaarella tulee pääsääntöisesti lisääntymään. Yhdellä tutkinnolla tai kertakoulutuksella ei tulevaisuuden työelämässä pärjää, kun ei sillä tahdo tänäkään päivänä pärjätä.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.