Missä opettaja, siellä resurssi

Viikon 35 pääteema oli Työkykypassi goes Savo. Vierailin kuluneella viikolla Savon koulutuskuntayhtymän pedagogisen kehittäjän kanssa lähes kaikissa Savon ammatti- ja aikuisopiston yksiköissä. Pidimme 11 tunnin mittaista infotilaisuutta, joihin osallistui yhteensä 221 opettajaa. Lisäksi kävimme useita käytävä-, kahvihuone- ja ruokapöytäkeskusteluja eri yksiköissä. Neljän päivän Savo-kiertueen jatkoksi toteutin työkykypassi-työpajan Jyväskylässä Bovallius-ammattiopistolla, johon osallistui myös Jyväskylän ja Pohjois-Karjalan ammattiopistojen sekä Jyväskylän kotitalousoppilaitoksen henkilöstöä.

Kulunut viikko vahvisti entisestään jo keväällä kirjoittamani artikkelin sanomaa; älä yleistä. Viikon aikana vahvistui myös käsitykseni siitä, että linjaorganisaatio on työnjohdollisesti todella haavoittuvainen – kirjoittaisin kärjekkäämmin, jos kehtaisin. Mitä kauempana opettajien lähiesimiehet ovat, sitä kirjavampaa on opetustyön laatu. Minusta tehokkain johtamistapa on oppilaitos-/kampus-/yksikköjohtaminen, joissa opettajien lähiesimiehet ovat mukana arjessa, eivätkä sinkoile eri päivinä kaukana toisistaan olevissa toimipisteissä.

Työkykypassiopintojen käytännön toteutuksesta pidettyjen infotilaisuuksien sisällön vastaanotto ja asioiden kommentointi on jaettavissa neljään pääkategoriaan:

1) Kehittäjät.
Asia otettiin vastaan tärkeänä asiana, jota jo nyt opetetaan, mutta on hyvä korostaa entisestään. Opettajilla oli heti käsitys mihin oman alan ja yhteisten aineiden tutkinnon osiin opinnot sijoittuvat ja miten osaamista voidaan tunnistaa ja tunnustaa työelämäjaksoilla ja opiskelijoiden harrastuksista. Priimuksen HOPS-kytkentä ja Wilman hyödyntäminen otettiin ilolla vastaan niin omaa työtä kuin opettajien ja ohjaajien yhteistyötä helpottavina apuvälineinä. Resurssi on olemassa, passi itse asiassa vahvistaa ja tekee näkyvävämmäksi jo olemassa olevaa työtä.

2) Toteuttajat.
Hiljaista nyökyttelyä asian ja tavoitteiden hyväksymisen merkiksi. Info kuunneltiin, otettiin vastaan ja homma hoidetaan siinä missä kaikki muutkin johdon ja lähiesimiesten antamat tehtävät. Joitakin opiskelijoiden tasa-arvoiseen kohteluun liittyviä varmistuskyselyjä esitettiin. Kritiikkiä ja havaittuja sudenkuoppia esitettiin huumorilla höystettyinä. Ryhmänohjaajatunnit, HOPS-keskustelut … kyllä se resurssi on olemassa.

3) Vastustajat
Argumentit eivät kohdistueet asiasisältöön, vaan työkykypassi nähtiin lisätyönä joka edellyttää lisäresurssia. Kommenteista huokui lähiopetustuntien vähenemisen tuska, osaamisen tunnistamisen nouseminen opettamista ja opetuksessa läsnäoloa merkittävämmäksi sekä tutkintouudistuksen mukanaan tuoma opettajuuden muutos – siis tuska omien työmenetelmien uudistamisesta ja lisääntyvästä tulosvastuusta. Tuntien pitäminen ei riitä, pitää tapahtua opiskelijoiden osaamisen lisääntymistä. Vastustus ei kohdistunut yksin työkykypassiin vaan kaikkiin käynnissä oleviin muutoksiin. Työkykypassi tarjosi tilaisuuden purkaa tuskaa. Toki, jos opettajien työvälineet ovat sillä tasolla, että arviointityöhön on resurssina laskettava tietokoneen käynnistymiseen 15 min, niin tuska on täysin ymmärrettävä. Oman läppärini käynnistymiseen ja keskeisten ohjelmien avaamiseen menee alle 2 minuuttia.

4) Antautuneet.
Tähän kategoriaan tulkitsen kommentit, joissa opettajien arvio oli, etteivät opiskelijat kykene suoriutumaan työkykypassin osaamistavoitteista, eivätkä omaksumaan tietoa heille suunnatulta ALPO.fi-sivustolta. Työkykypassin osaamistavoitteet on asetettu opetussuunnitelmien perusteiden T1-tasolle. Muutaman yksittäisen osaamistavoitteen voidaan tulkita vaativan H2-tasoa. Antautuneiden opettajien kommentteja on siis tulkittava siten, etteivät opiskelijat todellisuudessa saavuta perustutkinnon osaamisvaatimuksia, vaan saavat todistuksen osallistumisesta opetukseen. Surullista. Kuten kohdan 3 opettajien, myös tämän opettajaryhmän katson olevan enemmän kiinnostunut oman resurssin toteutumisesta, kuin oman työn tuloksista. Resurssia ei koskaan ole riittävästi, koska uskoa opiskelijoiden kykyihin ei ole.

Viikon yhteenvetoni on, että tarkasteltaessa opettajia ja opiskelijoita, pätee suht sama kaava:

  • 20% on ratkaisukeskeisiä kehittäjiä
  • 60% on tunnollisia työnsä hoitavia ja ammattitaitoaan ajan vaatimusten mukaan kehittäviä
  • 10% pyrkii toimimaan totutulla tavalla turvallisesti muuttamalla omaa toimintaansa mahdollisimman vähän ja vasta kun on pakko
  • 10% tarvitsee erityistä tukea, koska eivät halua tai kykene jatkuvan muutoksen vaatimaan työskentelyyn.

Ammatillisen koulutuksen opettajat ammattikuntana tuskin eroavat yleisesti työelämässä mukana olevista, paitsi muutamien selvitysten mukaan jaksavat keskimääräistä paremmin eläkeikään asti.

Havaintoni eivät perustu vain neljän päivän Savo-kierrokseen. Jo keväällä oli havaittavissa jatkuvien suurten muutoksen, taloudellisen tilanteen kiristymisen ja erityisesti kevään koulutuslakien kaatumisten seurauksena syntynyttä epävarmuutta ja jännitteitä opettajien ja koulutuksen järjestäjien johdon keskuudessa ja keskinäisissä väleissä. Nyt syksyllä tilanne tuntuu edelleen kiristyvän ja kärjistyvän.

Ammatillisella koulutuksella on mennyt 2000-luvulla hyvin. Rahaa on ollut ja kehittämistyöhön sitä on ollut erityisen hyvin käytettävissä ja tuloksetkin ovat olleet erinomaisia. Suomessa ammatillinen koulutus on suosittua nuorten keskuudessa ja se on myös kansainvälisesti arvostettua. Nyt kun ajat ovat taloudellisesti tiukemmat, pitää hyvinä vuosina hankittua suosiota, osaamista ja kaikkia kehittämistuloksia osata hyödyntää. Johtamisessa tulisi keskittyä ihmisten johtamiseen ja arjessa läsnäoloon. Kehittämisessä tulisi uusien innovaatioiden etsimisen ja kehittämisen ohella keskittyä entistä enemmän tulosten juurruttamiseen ja levittämiseen. Meillä on valtavasti hankkeissa kehitettyjä hyviä käytäntöjä, joita keksitään uudelleen ja uudelleen, kun levittämistä ei ole hankerahoituksella riittävästi ohjattu. Euro on edelleen tehokkain konsultti organisaatioiden toimintaa ohjattaessa.

Lopuksi tämän teeman loppuhajatelma; Työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Ammattiin opiskelevia on opintojen ajan valmistettava kohtamaan työurallaan jatkuvaa muutosta. Opettajien tulee siten olla muutosvalmentajia ja muutoksen asiantuntijoita. Mikä on ammattikunnan valmius omaan työhön kohdistuvaan muutokseen?

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.