Pienin, mutta varmoin askelin

Ei se yhteiskunta sillä tavalla toimi, että isot muutokset toteutetaan sormia napsauttamalla tai digiloikalla. Tarvitaan ruohonjuuritasolla toimivien ihmisten kohtaamista, vuorovaikutusta, sopimista, kokeiluja ja uskallusta edetä pienin mutta varmoin askelin.

”Ensin on opiskelijat saatava viihtymään, sitten löytämään oma juttu. Sen jälkeen tutkinto tulee lähes itsestään.” Vamian apulasrehtori Johan Lindmanin Zoomi-hankkeen alueellisen koulutustilaisuuden avauspuheenvuorossa esittämän näkemyksen jaan ilolla, sillä liian harvoin vastaavaa näkemystä kuulee koulutuksen järjestäjien johdon edustajien lausumana. Ei Lindman kuitenkaan ole ajatuksineen yksin ja uskon samaan johtopäätökseen päätyvien johtajien määrän kasvavan. Hitaasti, mutta varmasti oppilaitoksia ryhdytään johtamaan sosiaalisina yhteisöinä ja matriisijohtamisesta siirrytään kampus- ja yhteisöjohtamiseen. Opiskelijat ja opiskelijoiden kanssa työskentelevä henkilöstö tarvitsee pedagogiset johtajat ja lähiesimiehet arjen yhteisöön, ei sinkoilemaan pitkin maakuntaa eri yksiköissä eri päivinä.

Oulussa 6.10. järjestetyssä Yhdessä-seminaarissa tutkijatohtori Antti Maunun esittämä ja perustelema väitte ”Ryhmä on tärkein oppimmisympäristö” hyväksyttiin niin yksimielisesti, että se päätyi seminaarin yhteenvetolaulun kertosäkeeksi. Yksilölliset opintopolut ja henkilökohtaiset osaamisen kehittämissuunnitelmat eivät poista opetusryhmiä,  vaan muuttavat niiden muodostumisen käytäntöjä lisäten samalla niiden merkitystä oppimiselle. Tämän asian ymmärtäminen alkaa vähitellen kirkastua  siirryttäessä reformin toimeenpanoon, eli käytännön toteutukseen.

Ryhmädynamiikan tunteminen ja ryhmän ohjaamisen taidot ovat nousemassa uuden opettajuuden avaintaidoiksi. Ryhmän hyödyntämisellä ja hyvällä ohjauksella luodaan edellytykset opettamiselle ja oppimiselle. Tämän on oivaltanut jo suuri määrä opettajia, mutta totuttujen toimintatapojen muuttaminen ei tapahdu hetkessä. Ei siis ole reilua vaatia äkkikäännöksiä, vaan on hyvä antaa opettajille aikaa hakea itseelleen sopiva tapa uudistaa itseään opettajana ja organisaatioissa on tarjottava myös täydennyskoulutusta ja työn ohjausta.

Sen lisäksi, mitä yleiseen hyvinvointihääräämiseen sisältyy, saan työskennellä myös fyysisesti aktiivisen opiskeluympäristön kehittäjänä neljässä hyvin erilaisessa oppilaitoksessa. Tänä syksynä käynnistyneissä yhteistyöprojekteissa fyysistä aktiivisuutta opiskelupäiviin lisäämällä edistetään ensisijaisesti oppimiskykyä, mutta myös Johan Lindmanin peräänkuuluttamaa viihtyvyyttä. Tilaratkaisuilla ja opetusmetodeilla voidaan vaikuttaa uudella tavalla ryhmien muodostumiseen, alakohtaisen ammatti-identiteetin vahvistumiseen, opiskelijoiden osalllisuuden lisääntymisen ja ennenkaikkea täysien toiminnallisten koulupäivien tarjontaan, vaikka opettajien antamaa lähiopetusta onkin vähennetty ja se uhkaa edelleen vähentyä.

Ottamalla opetuksessa käyttöön fyysistä aktiivisuutta lisääviä käytäntöjä, tehdään  opetuksessa näkyväksi omasta työkyvystä, terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen ja samalla lisätään vireyttä opiskelupäiviin.  Jo pienillä opiskelua tauottavilla aktiviteeteillä voidaan vaikuttaa opiskelijoiden käyttäytymiseen sekä osallisuuteen oman opetuksen ja oppimisympäristön kehittämisessä. Eli taas huomataan otetun askelia ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteiden suunnassa.

Opiskelijoiden viihtyvyyttä, arkiliikunnan edistämistä, vertaisoppimista ja ohjauksen lisäämistä oppilaitoksen arjessa voidaan edistää tilojen pienillä uudistuksilla. Ensisijaisesti tiloja tulee muokata entistä helpommin muunneltaviksi monitoimitiloiksi. Taukotilojen tulee olla niin houkuttelevia, että niissä käy kovempi kuhina kuin koulutun tontin ulkopuolella olevilla tupakkapaikoilla.  Niinkin perinteinen peli kuin pöytätennis, on edelleen huomattu olevan varsin vetovoimainen taukoliikuntamuoto.  En kuitenkaan ryhdy enempää neuvomaan, vaan kehoitan kysymään lisävinkkejä asiantuntijoilta; opiskelijoilta.

Taukotilojen lisäksi on tärkeää, että oppilaitoksissa panostetaan opiskelutiloihin, joihin voidaan kokoontua tekemään itsenäisenä opiskeluna suoritettavia tehtäviä ja verkkokursseja. Tilat suunnitellaan ja toteutetaan niin, että niissä huomioidaan yksin ja ryhmissä työskentelyn mahdollisuus sekä työergonomia, työskentelyn tauottamisen muistutukset ja taukoliikunnan välineet. Alakohtaisiin kotipesiin järjestetään myös ohjauksen saatavuus ja kotipesätyöskentely kirjataan opiskelijoiden jakso- /viikko-ohjelmiin.

Oppilaitoksen jakso- ja viikko-ohjelmat sisältävät myös tiedon siitä, milloin koulun liikuntatilat ovat käytössä niin, että siellä on mahdollisuus saada ohjausta ja vinkkejä oman henkilökohtaisen fyysisen kunnon kohottamiseen.

Opettajien antama lähiopetus on vähentynyt viimeisen viiden vuoden aikana merkittävästi ja tilalle on tullut itsenäistä opiskelua ja verkkokursseja.  Niiden suorittamiseen ei kuitenkaan varata opiskelutilaa ja ohjaajaa saataville. Nyt kun ymmärrämme, että ryhmä on paras oppimisympäristö, niin varmasti tämäkin asia otetaan vakavasti ja ryhmien muodostumiselle luodaan edellytyksiä.  Koulu- /opiskelupäivä on ihan eri asia kuin opettajan antamien lähiopetustuntien lukujärjestys.

Jos joku nyt luulee, että minä opettaisin opettajia opettamaan, niin edelleen pois se minusta. Olen kuvannut asioita, joita olen havainnut tapahtuvan eri oppilaitoksissa, joissa olen saanut olla hyviä käytäntöjä havainnoimassa ja mallintamassa. Nämä hyvät asiat ylittävät uutiskynnyksen harvoin – valitettavasti. Kuitenkin juuri noilla pienillä askeleilla edetään kohti uudenlaista opiskelija- ja työelämälähtöistä ammatillista koulutusta.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Pienin, mutta varmoin askelin

  1. Merja Paloniemi sanoo:

    Hyvä!
    Muuttuva opettajuus on yhteisöllista ja yhdessä tekemistä.
    Vastuullisesti. Opiskelijoiden päivät täyteen uusilla malleilla.
    Esim. Mercuria

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

31 − = 28