Tulosmittarit uusiksi ja opettajat vuosityöaikaan

Toisen asteen ammatillinen peruskoulutus on suuressa murroksessa. Elokuussa astuvat voimaan ammatillisen koulutuksen lakiin tehdyt muutokset, jotka koskevat tutkintojen perusteita. Ammatillisen peruskoulutuksen kaikissa tutkinnoissa otetaan käyttöön uudet opetussuunnitelmat, joita parasta aikaa valmistellaan. Uudistuksen keskeinen viesti on osaamisen korostaminen ja sen tunnistaminen. Osaamistahan  voi hankkia myös opetuksen ulkopuolella. Tutkinnot eivät enää muodostu perinteisistä eri oppiaineiden kursseista, vaan laajemmista työelämälähtöisistä kokonaisuuksista. Muutos haastaa opettajat käyttämään kaikkia pedagogisia taitojaan. Toisaalta uudistus kannustaa entistä monipuolisempien opetusmenetelmien käyttöön, tiimiopettajuuteen ja myös opiskelijoiden keskinäisen vertaistuen aikaisempaa parempaan hyödyntämiseen. Hieman kärjistäen perinteistä koululaitosta voidaan kuvata paikkana, missä vieressä istuvalla kaverilla saattaa olla tarvittava tieto, mutta kysyminen ja neuvominen on kielletty. Uudistuneessa oppilaitoksessa ilmapiiri on toisenlainen. Kysymys on kuitenkin niin suuresta ajattelutavan muutoksesta, että tutkintouudistuksen erinomaisten tavoitteiden saavuttaminen ei tapahdu hetkessä.

Tutkinnoille ja tutkinnon osille ei ole määritetty tuntikehyksiä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että opettajat muodostavat opetustiimejä ja suunnittelevat koulutuksen annettujen osaamistavoitteiden mukaisesti jakaen käytössä olevan opetusresurssin tiimin kesken. Opetuksessa tulisi huomioida myös, että opiskelijoille annetaan mahdollisuus osoittaa omaa osaamistaan siten, ettei jo hankittua osaamista tarvitse opiskella tuplasti. Vastaavasti pitäisi olla järjestettynä lisättyä lähiopetusta tai ohjausta pienryhmissä opiskelijoille, jotka eivät ehdi omaksua asioita ja saavuta osaamistavoitteita keskimääräisessä ajassa. Teoriassa tämä voisi tarkoittaa jokaisen opiskelijan yksilöllistä opintopolkua, mutta eiköhän käytännössä täysin yksilöllisiä polkuja synny muutama ja pääosin opetus tapahtuu pienryhmissä. Nopeasti edistyville tulee tarjota enemmän työvaltaista opiskelua tai erityisvalmennusta (ns. huippuosaajan polku). Keskitie on se mitä suurin osa kulkee ja lisäksi järjestetään opetusta ja ohjausta, jolla varmistetaan kaikkien oppiminen.

Jo pitkään on puhuttu siitä, että oleellista on oppiminen, ei opetus. Kuitenkin opettajien palkkauksen perusteena on annettu opetus pidettyjen tuntien perusteella. Nyt käyttöön tulevaa osaamispistettä tiedän monen yrittäneen määrittää erilaisin kaavoin opetusajaksi. Tästä tuskasta päästään, kun ammatillisessa koulutuksessa siirrytään mahdollisimman nopeasti opettajien vuosityöaikaan. Se edistäisi muutenkin  tutkintouudistuksen tavoitteiden saavuttamista.

Opetusalan tulosmittareina on yleisesti pidetty PISA-tuloksia ja ammatillisessa koulutuksessa on ollut erilaisista mittareista johdettuja kaavoja, joilla koulutuksen järjestäjille on maksettu tuloksellisuusrahaa.

Koko koulutusalan tuloksia olisi hyvä tarkastella laajemmin hyvinvointi-indikaattorien ja tilastollisten hyvinvointimittarien avulla. Niillä tuloksilla on nimittäin merkittävä vaikutus kansantalouteen. Olen tarkastellut tilastoituja työkyvyttömyyseläkkeitä sekä laskelmia liikkumattomuuden kustannuksista. Tarkastelun tuloksena olen entistä vakuuttuneempi perusopetuksen Liikkuva koulu -ohjelman ja toisen asteen koulutuksessa työkykypassin jatkuvan kehittämisen tarpeellisuudesta. Kun kouluissa ja oppilaitoksissa kiinnitetään riittävästi huomiota terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen, voidaan merkittävästi lisätä opiskelijoiden mielen hyvinvointia ja vahvistaa liikunta- ja tukielimiä. Näin myös opiskelijan tietojen ja taitojen käyttöikä kasvaa – koulutustuotteen takuuaika pitenee.

Vaalien alla toisen asteen asteen kouluksen järjestämistä ja rahoitusta koskeneet lakialoitteet hylättiin. Asiat nousevat varmasti uudelleen esille uuden eduskunnan ja hallituksen aloittaessa työnsä. Minusta rahoitukseen suunnitellut linjaukset olivat kannatettavia. Kasvattaisin perusrahoituksen osuutta, mutta säilyttäisin tulososuuden riittävän isona kannustavuuden takia. Toivoisin myös koulutuksen järjestäjien tulosperusteiseen rahoitukseen keskeiseksi tekijäksi sitä, kuinka terveitä ja hyvinvoivia opiskelijoita heiltä valmistuu ja mikä on henkilöstön terveyden ja hyvinvoinnin tila. Tällä olisi vaikutusta kuntien ja valtion sosiaali- ja terveysbudjettiin pidemmällä aikavälillä.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.