Työkykyosaamisella huippu-urheilukin uuteen nousuun

Sain kipinän tähän kirjoitukseen kuunnellessani Rion olympialaisten päätöspäivänä Mika Kojonkosken haastattelua olympiamenestymättömyydestä. Oivalsin, että mehän olemme ihan samassa veneessä – hän omassa ja minä omassa työssäni. Kainaloita myöten suossa, josta ylös pääsy vaatii ihan uudenlaisia ratkaisuja. Sellaisia kuin SOTE-uudistus ja ammatillisen koulutuksen reformi. On tehtävä rakenteisiin, rahoitukseen ja toimintatapoihin kohdistuvia muutoksia. Urheilu- ja liikuntasektorilla räjäyttäisin perinteisen ministeriö – keskusjärjestö – lajiliitot -alueorganisaatiot – seurat -sisäpiirin. Nykyaikana ei tarvita keskusjärjestöjä. Kansallisella olympiakomitealla lienee tehtävänsä, mutta ei sille pidä keskusjärjestön mandaattia myöntää.

Huippu-urheilumenestymättömyyden ensisijainen syy on, että liian moni suomalainen liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Toisaalta liikkuminen ja urheileminen ovat monen kohdalla liian yksipuolista tekemistä ja saattaa pahimmillaan aiheuttaa terveysvaikutusten sijaan vakavia vammoja ja työkyvyttömyyttä. Kun väestön työ- ja toimintakyky laskee, myös potentiaalisten huippu-urheilumenestyjien joukko pienenee. Erityisesti lasten ja nuorten liikkumisen vähenemisellä on suuri vaikutus huippu-urheilussa tarvittavan pohjan omaavien määrään. Pienenä kansana urheilumenestyksemme keskeinen kilpailutekijä on siis kansanterveyden laskeminen hitaammin kuin kilpailijamailla. Mitä terveempi ja liikkuvampi kansa, sitä enemmän potentiaalisia huippu-urheilijoita. Huippu-urheilua ei siis pidä jättää urheiluseuratoiminnan varaan, vaan toiminta tulee rakentaa kansanterveyttä ja kansalaisten liikunta-aktiiviisuutta lisäävään toimintaan tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatioiden asiantuntemusta hyödyntäen.

Asenne ratkaisee.
Oma näkemykseni on, että tämän päivän huippu-urheilu on liikunta- ja kulttuurialan huippuosaamista. Ei huipulla kukaan harrasta, vaan se on ammattimaista. Miksi siitä ei sitten tehdä ihan oikeasti ammattimaista ja vaadita huippu-urheilijoilta vähintään toisen asteen tutkintoa kuten yleisesti työelämässä. Urheilijan polkuja on kehitetty luvalla sanoen harrastelijoiden piireissä. Koulutusorganisaatioissa urheilijan polkuja tarkastellaan urheiluharrastuksen mahdollistavina koulutuspolkuina, jotta urheiljoilla olisi ns. oikea ammatti. Minusta työllistymistä ja työuraa urheilijana voidaan hyvin tarkastella rinnan kulttuurialan ammattien kanssa. Työurasuunnittelussa on tietenkin huomioitava, että harvassa lajissa voi menestyä eläkeikään, eli suunnitelma on laadittava myös huippu-urheilu-uran jälkeiseen vaiheeseen.

Olympiakomitean kannattaisikin unohtaa perinteiset toimintamallit ja urheiluorganisaatioiden sisäiset himmeliratkaisut ja lähteä hakemaan ihan uusia toimintamalleja lyöttäytymällä yhteistyöhän Suomalaisen työelämän ja ammatillisen koulutuksen kanssa. Kun Tasavallan Presidentti sekä opetus- ja kulttuuriministeri osoittavat suurta arvostusta huippu-urheilijoille ja poliitikot hääräävät lajiliittojen ja alueorginaatioiden johtotehtävissä, niin heidän kannattaisi ottaa huippu-urheilu suosiolla osaksi koulutusjärjestelmää ja työelämää. Ratkaisulla voitaisiin edistää merkittävästi myös kansanterveyttä, keventää urheilun turhaa hallintoa sekä purkaa siiloutunutta valtionhallintoa ja erityisesti talouden resurssien siiloutuneita käytäntöjä.

Huippu-urheiluun uusi johtamis- ja rahoitusjärjestelmä
SOTE-uudistuksessa kunnille näyttäisi jäävän edelleen rooli terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Samoin minun mallissani lajiliitoille, alueille ja urheiluseuroille jää arjen pyörittäminen ja erilaisten liikuntapalvelujen tuottaminen ihmisen koko elinkaarella. Paikallinen harrastaminen, alueellinen ja valtakunnallinen kilpailutoiminta sekä kolmannen sektorin järjestökoulutus ovat asioita, joita voidaan edellen kehittää ja niillä voidaan vaikuttaa merkittävästi liikunta-aktivuuden lisääntymiseen. Liikkumista tukeva kaavoitus, liikuntapaikkarakentaminen, liikuntapalvelujen tuottaminen eri ikäisille ihmisille tapahtuvat kuntien ja urheiluseurojen yhteistyöllä.

Jotta Suomi olisi tulevaisuudessa menestyvä huippu-urheilumaa, pitää panostaa entistä enemmän työ- ja toimintakykyä arvostavaan toimintakulttuuriin. Perinteiset liikunta- ja urheiluorganisaatiot eivät voi omistaa ja monopolisoida liikunta- ja urheilupalveluja. Niinpä kansanterveyttä, työ- ja toimintakykyä ja sivutuotteena huippu-urheilua kehitetään valjastamalla koordinaattoreiksi UKK-instituutti ja Likes-tutkimuskeskus. Lisäksi hyödynnetään TTL:n ja THL:n tutkimustyötä urheilijoiden työturvallisuuden ja terveyden lisäämiseksi ja tapaturmien vähentämiseksi. Tutkimusta tehdään laitosten lisäksi mm. KiHussa ja Yliopistoissa. Ammattikorkeakoulut, ammattilliset oppilaitokset ja Urheiluopistot ovat tahoja, joiden tehtävä koulutusorganisaatioina on huolehtia urheilijoiden koulutuksesta ja osaamisen varmistamisesta.

Urheilijan ammatti
Ammattimaisesta urheilusta on puhuttu jo vuosia, mutta sen kehittäminen on jäänyt harrastajien puuhasteluksi. Urheilijan ammatti pitäisi tunnistaa ja tunnustaaa siinä missä kulttuurialan esiintyvän taiteilijan työ. Samalla urheilijan ammatillinen koulutus tulee poluttaa ja ottaa osaksi koulutusjärjestelmää. Ammattiurheilijan tulee tunnistaa oman alansa kuormitustekijät ja työkykyä uhkaavat riskit ja osata välttää niitä. Huippu-urheiljan on oltava sosiaalisilta taidoiltaan esiintymiskykyinen, sillä ammattiin liittyy julkisia esiintymisiä, haastatteluja ja kuvauksia. Huippu-urheiljalla olisi hyvä olla myös muita harrastuksia tasapainottamassa työtä.

Huippu-urheilijan on siis tärkeää suorittaa työkykypassi, jotta hän pärjää omalla työurallaan ja ymmärtää, että on ihan turha lähteä töihin, jos lonkkanivelessä on tulehdus, kylkilihas on revähtänyt, polvet paukkuu tai nilkka naksuu. Työssä vammat vakavoituvat ja voivat aiheuttaa työkyvyvyttömyyden urheiljana ja pahimmassa tapauksessa monella muullakin alalla. Urheilijoiden koulutuksessa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin huomioimisessa hyvä käytäntö on Sotkamon urheilulukiolaisen hyvinvointipassi.

Huippu-urheilua eikä urheilua yleensäkään pidä käsitellä yhteiskunnassa minään erillissaarekkeena. Harrastaa voi kuka tahansa omaa tervyettä ja hyvinvointia kehittääkseen, huippu-urheilu on sitten työtä, joka vaatii huippuosaamista. Pitääkin selvittää kuinka paljon Skills Finland tekee yhteistyötä huippu-urheiluorganisaatioiden kanssa.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.